|
|||||||||||||
|
|||||||||||||
KinesiologiaKinesiologialla on kaksi merkitystä: teoreettisesti se tarkoittaa oppia lihasten fysiologisesta voimasta ja nivelten liikkeistä. Kinesiologia on myös hoitomuoto, jonka avulla tutkitaan ja tasapainotetaan erilaisia fyysisiä ja psyykkisiä toimintoja lihastestausten ja korjausten avulla. Kinesiologian vaikutuskenttä on erittäin laaja. Hoidon tavoitteena on tasapainottaa hoidettava lihastestausten ja -korjausten avulla siten, että hänen elimistönsä – mielensä ja kehonsa – pystyy ylläpitämään mahdollisimman hyvän tasapainotilan myös hoitojakson jälkeen. Kinesiologian juuret ovat kiropraktiikassa ja perinteisessä kiinalaisessa lääketieteessä. 1960-luvulla amerikkalainen kiropraktikkoryhmä tutki ja julkaisi D.C. Dr. George Goodheartin johdolla kinesiologian perustekniikoita, kuten heikkojen lihasten vahvistamiseen liittyviä tekniikoita. Tätä sovellettua kinesiologiaa alettiin sittemmin opettaa lähinnä kiropraktikoille ja terveydenhoitoalan ammattilaisille. Nykyisin kinesiologia on oma terapiamuotonsa, joka jakautuu useaan haaraan: tunnetuimpia Suomessa ovat oppimiskinesiologian Aivojumppa-Brain Gym, Touch for Health -tekniikka sekä Holistinen kinesiologia, jossa eri kinesiologian osat yhdistetään kokonaisvaltaiseksi hoitokokonaisuudeksi. Mihin holistista kinesiologiaa käytetään?Kinesiologia ja sen tekniikat kehittyvät jatkuvasti, ja nykyisin sitä käytetään menestyksekkäästi mm. oppimisen sekä yksilöllisen kasvun ja kehityksen tukena. Holistinen kinesiologia on kokonaisvaltainen kinesiologian muoto, jossa yhdistetään kinesiologisten suuntausten tietämystä ja tekniikoita yksilöllisesti hoidettavan tarpeiden mukaisesti. Kinesiologisen tasapainotuksen tavoitteena on aktivoida ihmisen omat voimavarat siten, että hän saavuttaa kokonaisvaltaisen tasapainon ja pystyy ylläpitämään sitä. Tasapainotus perustuu kehon lihasten testaukseen, jonka avulla saadaan tarkkaa tietoa kehon reaktioista ja elimistölle stressiä aiheuttavista asioista. Lihastestaus on erittäin hellävarainen menetelmä: kyseessä ei ole voimainponnistus, vaan hyvin herkkä kommunikaatiotapa kehon omalla kielellä. Stressin aiheuttajia elimistölle voivat olla mm. energiakierron häiriöt, emotionaalinen kuormitus (esim. stressi, väsymys- ja jännitystilat), ravinnolliset epätasapainoisuudet (esim. ravintoaineyliherkkyydet, vitamiinien tai hivenaineiden puutostilat) tai rakenteelliset ongelmat (jännitys- ja kiputilat, tuki- ja liikuntaelinten vaivat). Ongelmat ovat yhteydessä elimistön epätasapainoiseen tilaan, jota autetaan tasapainottumaan ja säilyttämään uusi, tasapainoisempi reaktiomalli myös jatkossa. Kaikki tasapainotuksen vaiheet ja siinä tarvittavat tekniikat tarkistetaan lihastestauksen avulla, joka antaa tarkan informaation kehon tilasta. Näin tasapainotuksessa käytetään ainoastaan sellaisia toimenpiteitä, joista todella on hyötyä tasapainotettavalle henkilölle. Lihastestauksen avulla vältetään turhat hoitotoimenpiteet ja tasapainotettava saavuttaa parhaan mahdollisen tasapainotilan suhteessa hoidettavaan vaivaan. Tervetuloa tasapainotettavaksiYksi holistisen kinesiologian tasapainotuskerta kestää 1,5 tuntia. Hoito sisältää ongelman kartoituksen, tavoitteen asettamisen sekä yksilöllisesti rakentuvan tasapainotuksen tavoitteen mukaisesti. Tasapainotus on miellyttävä, turvallinen ja rentouttava kokemus, jossa kinesiologian eri tekniikkoja hyödyntäen työskennellään koko ajan tasapainotettavan kehon ehdoilla. |
|||||||||||||